Olisi vaihteeksi sellainen hetki, että toivoisin, että joku kuuntelisi sanomisiani. Että asioita ei vaan kuitattaisi kymmenessä minuutissa jollain tolalla oleviksi, vaan että pientä kuunneltaisiin ja oltaisiin kiinnostuneita vähän syvemmälti, ehkä kyseltäisiinkin jotain. Lähellä asuvat perheenjäsenet ei osaa ajatella muuta kuin käytäntöä, onneksi on rannikkoseudun veli, joka ajattelee aina ensiksi tunteita. Hauskaa nähädä veikkonen ennen joulua siis. Siihen asti möyhin juttuja ihan itekseni, miestäkään viitsi aina ylettömällä paatteella väsyttää.

Voisin tietty vaihtaa ajatuksieni aihetta keskittymällä aikuisopintoihin, mutta voi rähmä kun ne ei huvita yhtään. "Määrittele esseessäsi termit a-e." Pipo kiristyy taas: terveyskasvatus, terveystieto, terveys, terveysopetus... juu ainakin 5 sivua tulee noista termeistä. Ja jokaisen sivun (ellei puolen) jälkeen hirveetä venkoilua tuolilla ja kitumista, miksi ikinä pistin itseni takaisin tähän akateemiseen maailmaan, tää ei ole mua varten enää... ja mamma kyselee ikään kuin ohimennen, että no mites opiskelut etenee - no ei ne etene juuri mitenkään kun en jaksa kirjoittaa enää yhtään soopaa. Ja nyt on tämä ihana joululomakin, että aikaahan siinä riittäisi. Opiskeluihin toki, mutta myös pitäisi töiden suunnitteluun, kun tammi/helmikuussa on taas melkoinen määrä kielimarkkinointipäiviä vuoroin pienille, vuoroin isoille. Onneksi en sentään ole aikonut tehdä joulun eteen mitään, että siitä ei ressiä.

...Mutta muuten ihan seesteinen olo :).