Ulkomaalaisia kavereita käymässä. Onneksi kaupungissa on kaksi näköalatornia, että voi ekan viedä yhteen ja seuraavat toiseen torniin, ettei itse tarvi aina samassa rampata. Kaupunki on harmaa ja keväänpölyinen, mutta vieraat ilahtuvat muutamista lumiläikistä ja jään ympäröiminä olevista laivoista. Ekalle vieraalle käy halvempi torni ja toiset ovat mielissään, että maksoivat paljon korkeammalle päästäkseen. Itse juoksen miellyttämässä milloin ketäkin ja pidän seuraa siihen asti, että oloni on hyperenerginen jolloin pakenen maalle rauhoittumaan.

Siinä sivussa on oman elämän kummallisia ja hauskoja lomarientoja vanhojen kavereiden kanssa ja erehtymisiä laulamaan karaokea. Kiva käydä vaihteeksi ulkona miesseurassakin ilman mitään omaa stressiä kenenkään flirttailuista, koska seura on niin kevyen turvallista tuttuudessaan ja kuitenkin uutta pitkän tauon jälkeen ja uudessa olomuodossaan.

On hyvä hetki vuodesta.